Lauluyhtye
Rajattomien, Club for Fiven ja Forkin menestyksen myötä lauluyhtyeiden suosio on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti. Niinpä lauluyhtyeistä (toiselta nimeltään a cappella-yhtyeistä) on tullut suosittuja vetonauloja myös yritystilaisuuksissa.
Bändikaupalla on tarjota juhliisi uusi nouseva lauluyhtye ”Viisi”. ”Viisi” on viiden naisen muodostama näyttävä kokoonpano, joka sopii mainiosti ohjelmanumeroksi illan muuhun ohjelmarunkoon. "Viisi" on ottanut ohjelmistoonsa perinteisten lauluyhtye-kappaleiden lisäksi harvinaisempaa materiaalia ja sovittanut sen, erittäin hyvää makua käyttäen, aivan uuteen uskoon. Tästä mainiona esimerkkinä Kiss-yhtyeen kappale ”Lick It Up”. "Viisi" on ollut viime aikoina esillä mm. ”Meidän häät”-ohjelmassa SubTV:llä.








